Life long learning, elinikäisen oppimisen ajatus perustuu siihen, että jokaisella ihmisellä on mahdollisuus oppia, opiskella ja kehittyä läpi elämän. Tämä ajatus kulki punaisena lankana digiluukoutsien kenttäpäivässä AEL:ssä 27.2.2019. AEL:n toiminta perustuu vahvasti elinikäiseen oppimiseen, jatkuvaan kehittymiseen, työn ja koulutuksen yhteensovittamiseen sekä työelämälähtöiseen koulutukseen. Puitteet siis tukivat sisältöä hienosti!
Tavoitteenamme oli järjestää pedagogisesti hyvin jäsennelty, sisällöllisesti antoisa ja paljon keskustelua sisältävä päivä, mikä sisältää myös uusien digivälineiden haltuunottoa. Mielestäni onnistuimme tässä tavoitteessa hyvin! Olimme paremmin valmistautuneita kuin aiemmin, pedagoginen käsikirjoituksemme oli tarkempi ja sisältöä oli mietitty perusteellisemmin. Jälleen kerran huomasimme, että tällainen koko päivän kestävä sessio vie suunnittelulta ja järjestelyltä paljon aikaa! Saimme mielestäni osallistettua hienosti Sekahaun, pidettyä päivän mielenkiintoisena ja punainen lanka säilyi koko ajan.
Oma havaintoni päivästä oli myös se, että NYT huomasi, että jotain on jäänyt opeopinnoista fikkaan. Viime toukokuun epätoivon ja sekasorron jälkeen asiat ovat järjestäytyneet päässä oikeisiin lokeroihin, kasvatuksellinen ajattelu on laajentunut ja on ylipäänsä varmempi olo itsestä ja opettajuudesta. Kenttäpäivien ja muiden tällaisten opekokeilujen tekeminen tutuille ihmisille on turvallista ja opettavaista. Sekahaun kanssa syntyy paljon rikasta keskustelua kaikesta. Se on yksi arvokkaimmista asioista, mitä opiskeluista jää käteen.
Valinnat aiheuttavat aina minulle päänvaivaa. Niin myös tässä kenttäpäivässä. Pohdimme paljon sitä, minkä kulman otamme, mihin keskitymme ja miksi. Päivän otsikko ja tavoitteet ovat johtotähtenä, mutta sen jälkeen valintoja sisällön, välineiden ja menetelmien suhteen pitää tehdä tuhansia. Kun jotain valitsee, jotain muuta pitää jättää pois tai jättää ohuemmalle. Mistä tiedän, ovatko tekemäni valinnat sisällön suhteen oikeita? Tukevatko menetelmät valitsemiamme oppimistavoitteita? Ja sitten lopulta, onko opettajan tehtävänä koota opiskelijoille kaiken kattava pakki asioita ja paukuttaa ne päähän, vai onko opettaja kuitenkin vain herättelijä, fasilitoija, innostaja? Omille vertaisille järjestettävässä kenttäpäivässä vastaus on selvä, mutta muilla asteilla vastaus ei olekaan mielestäni mustavalkoinen.
Olen keskustellut valinnoista paljon opettajaystävieni kanssa. Aihe herättää aina paljon ajatuksia. Viimeisimmän keskustelumme perusteella tulimme seuraavaan johtopäätökseen: Peruskoulussa tavoitteena on pitää hengissä opiskelun intoa, uuden etsimisen ja löytämisen riemua ja taata turvalliset puitteet ja ihmiset opintojen alkuun. Opiskelu on pääosin formatiivista. Toisella asteella herätellään enemmän tiedonjanoa, tunnustellaan opiskelijoiden tulevaisuuden visioita ja yritetään ohjata tekemään oikeita valintoja. Toinen aste voi myöskin olla hyvinkin tarkasti tavoitteisiin suuntautunutta, kuten esim. AEL:ssä. Korkeakoulun tavoitteena on tuottaa ajattelevia, osaavia, loogisesti päätteleviä ja vuorovaikutustaitoisia ihmisiä. Formaali opiskelu täydentyy informaalilla. Opettajat toimivat fasilitaattoreina ja innostajina. Opiskelijat pelaavat itse, opettaja ei edes ole valmentaja, vaan ehkä enemmän immateriaalinen sponsori. Nähtäväksi jää, olemmeko kuitenkin tulevaisuudessa "virtuaalitodellisuuden ohjaajia", kuten päivän aikana visoimme!
Tavoitteenamme oli järjestää pedagogisesti hyvin jäsennelty, sisällöllisesti antoisa ja paljon keskustelua sisältävä päivä, mikä sisältää myös uusien digivälineiden haltuunottoa. Mielestäni onnistuimme tässä tavoitteessa hyvin! Olimme paremmin valmistautuneita kuin aiemmin, pedagoginen käsikirjoituksemme oli tarkempi ja sisältöä oli mietitty perusteellisemmin. Jälleen kerran huomasimme, että tällainen koko päivän kestävä sessio vie suunnittelulta ja järjestelyltä paljon aikaa! Saimme mielestäni osallistettua hienosti Sekahaun, pidettyä päivän mielenkiintoisena ja punainen lanka säilyi koko ajan.
Oma havaintoni päivästä oli myös se, että NYT huomasi, että jotain on jäänyt opeopinnoista fikkaan. Viime toukokuun epätoivon ja sekasorron jälkeen asiat ovat järjestäytyneet päässä oikeisiin lokeroihin, kasvatuksellinen ajattelu on laajentunut ja on ylipäänsä varmempi olo itsestä ja opettajuudesta. Kenttäpäivien ja muiden tällaisten opekokeilujen tekeminen tutuille ihmisille on turvallista ja opettavaista. Sekahaun kanssa syntyy paljon rikasta keskustelua kaikesta. Se on yksi arvokkaimmista asioista, mitä opiskeluista jää käteen.
Valinnat aiheuttavat aina minulle päänvaivaa. Niin myös tässä kenttäpäivässä. Pohdimme paljon sitä, minkä kulman otamme, mihin keskitymme ja miksi. Päivän otsikko ja tavoitteet ovat johtotähtenä, mutta sen jälkeen valintoja sisällön, välineiden ja menetelmien suhteen pitää tehdä tuhansia. Kun jotain valitsee, jotain muuta pitää jättää pois tai jättää ohuemmalle. Mistä tiedän, ovatko tekemäni valinnat sisällön suhteen oikeita? Tukevatko menetelmät valitsemiamme oppimistavoitteita? Ja sitten lopulta, onko opettajan tehtävänä koota opiskelijoille kaiken kattava pakki asioita ja paukuttaa ne päähän, vai onko opettaja kuitenkin vain herättelijä, fasilitoija, innostaja? Omille vertaisille järjestettävässä kenttäpäivässä vastaus on selvä, mutta muilla asteilla vastaus ei olekaan mielestäni mustavalkoinen.
Olen keskustellut valinnoista paljon opettajaystävieni kanssa. Aihe herättää aina paljon ajatuksia. Viimeisimmän keskustelumme perusteella tulimme seuraavaan johtopäätökseen: Peruskoulussa tavoitteena on pitää hengissä opiskelun intoa, uuden etsimisen ja löytämisen riemua ja taata turvalliset puitteet ja ihmiset opintojen alkuun. Opiskelu on pääosin formatiivista. Toisella asteella herätellään enemmän tiedonjanoa, tunnustellaan opiskelijoiden tulevaisuuden visioita ja yritetään ohjata tekemään oikeita valintoja. Toinen aste voi myöskin olla hyvinkin tarkasti tavoitteisiin suuntautunutta, kuten esim. AEL:ssä. Korkeakoulun tavoitteena on tuottaa ajattelevia, osaavia, loogisesti päätteleviä ja vuorovaikutustaitoisia ihmisiä. Formaali opiskelu täydentyy informaalilla. Opettajat toimivat fasilitaattoreina ja innostajina. Opiskelijat pelaavat itse, opettaja ei edes ole valmentaja, vaan ehkä enemmän immateriaalinen sponsori. Nähtäväksi jää, olemmeko kuitenkin tulevaisuudessa "virtuaalitodellisuuden ohjaajia", kuten päivän aikana visoimme!
Kommentit
Lähetä kommentti