Digiluukoutsit

Maratonklubin valmentajallamme on aina tapana yhteisissä rankoissa treeneissämme hokea, että nauttikaa nyt, kohta tämä loppuu. Nyt Pechakuchaa kokoessani huomaan, kuinka lähellä loppumista tämä opettajakoulukin on. Reilu vuosi sitten ensimmäisissä tapaamisissamme palapeli oli aivan levällään. Kuulimme termejä, malleja, tavoitteita, teorioita, nimiä ja lukemattoman kasan eri kanavia, mistä mitäkin tietorippusta voisi lähteä hanttaamaan. Ajattelin, että tätä määrää asioita ja tietoa ei pysty vuodessa taklaamaan. Koska minulla ei ollut opettajuudesta (lyhyitä sijaisuuksia lukuunottamatta) kokemusta, minulle ei ollut muodostunut riittävän vankkaa tietoperustaa, mihin olisin voinut uutta tietoa lähteä konstruoimaan. Koko syksyn olin jatkuvasti epämukavuusalueella ja koin hiukan jopa ahdistusta. Aikatauluni oli lisäksi sellainen, etten pystynyt käyttämään tarpeeksi aikaa opiskeluun ja asioiden työstämiseen, ymmärtämiseen ja säilömiseen pitkäaikaiseen muistiini. Ajatus opintovapaasta kyps...

Odotin AEL-päivää innolla, opekoulutuksen aikana kertyneet kokemukset ja opit olivat tuoneet varmuutta, ja meidän kivassa, tutussa porukassa on mukava fiilis oppia yhdessä. Aamun virittäytymiskeskustelussa pohdimme päivän teemaa:  elinikäistä oppimista . Olin lukenut Opetus- ja kulttuuriministeriön raporttia elinikäisestä oppimisesta (2018), jossa tuotiin esiin, miten elinikäinen oppiminen edellyttää, että oppimisen perusta on kunnossa. Tutkimusryhmä on kuitenkin havainnut jo viitteitä siitä, että juuri tämä perusta ei ole kunnossa. Suomi on pärjännyt aiemmin hienosti Pisa-rankingissä, mutta nämäkin tulokset ovat laskusuhdanteessa. Minulla oli tuoreessa muistissa pari päivää sijaisopeilua yläasteella. Olin nimittäin suorastaan järkyttynyt nykypäivän peruskoulutodellisuudesta. Vaikka osasin varautua siihen, että sijaista varmaankin koetellaan, oli arki koulussa karumpi mitä osasin odottaa. Suurella osalla oppilaista asenne kouluun, oppimiseen, opettajiin ja sääntöihin tun...